Pihakivet, muurikivet, reunuskivet - seurauksena sappikivet?

Haluaisin rakentaa pihalleni korotettuja kukkapenkkejä, jotka reunustaisin kivetyksellä. Marssin kauppaan katselemaan erilaisia kivetysvaihtoehtoja, mutta kotiin palasi uuvahtanut pihan laittaja. Erilaisia kivetyksiä löytyy melko paljon, mutta niiden käyttökohteet eivät ainakaan ensi silmäyksellä avautuneet allekirjoittaneelle. Siispä myyjää etsimään. Mutta eivätpä aina myyjätkään oikein tienneet, mistä kivetyksestä saa mitäkin aikaan. Millaisia kulmia tällä kivetyksellä on mahdollista tehdä? Voiko näitä latoa ristikkäin? Onko tästä muita värivaihtoehtoja? Mitä kansipalat maksavat? Entä kulmapalat? Kaiketi myyjä oli päivän päätteeksi aivan yhtä uuvahtanut.

Kuten mainittua, erilaisia kivetyksiä löytyy kohtuullisesti. Valikoima kuitenkin supistuu melko paljon, kun mukaan lasketaan vain itselle mieluisat ja omiin tarpeisiin sopivat mallit. Pieneltä tuntuva homma onkin nyt jumiutunut pihan laittajan päättämättömyyteen. Kun ehdotonta suosikkia ei löydy, päätöstä on helppo venyttää.

Nyt olenkin siirtynyt lenkkeilyyn. Siinä samassa voi vaivihkaa tiirailla, millaisia valintoja naapurusto on tehnyt kivetysten suhteen. Osa on kivennyt kukkapenkit erilaisilla pihakivillä, ei varsinaisilla muurikivillä. Nämäkin vaihtoehdot näyttivät mielestäni mukavilta. Olisikin mukava kuulla, miten pysyviä pengerryksiä näistä pienehköistä pihakivistä syntyy. Pitäisikö seuraavalla lenkillä pirauttaa ovikelloa ja kysäistä - tai käydä pikkuisen potkimassa kuten miehet auton renkaita? En taida uskaltaa.

Hyvin suunniteltu on puoliksi...

Sain vihdoin sukulaisia kylään ja muutaman teekupposen jälkeen tädit jo pohtivat pihalla puutarhani tulevaisuutta. Kuuntelin lumoutuneena ideoiden paljoutta ja mietin, miten puutarha saa ihmiset intoutumaan. Osa ilmoille heitetyistä ideoista vaatii toki pennosten kiikuttamista läheiseen puutarhamyymälään, mutta toisen mokoman voi toteutettua mielikuvituksen, sukulaisten antamien pistokkaiden ja talkoiden voimin.

Yhteisen ideoinnin tuloksena mieleeni jäi ajatus huoneiden luomisesta puutarhaan. Jotta piha säilyisi mielenkiintoisena, sen hahmottamisen pitäisi vaatia yleiskatsauksen lisäksi tarkempaa tutkailua. Kaikkea ei siis pitäisi nähdä yhdellä silmäyksellä. Erilaisilla pihaa jakavilla elementeillä puutarhaan voidaankin luoda pienempiä osia, jotka houkuttelevat kiertelemään ja tutustumaan siihen tarkemmin. Ja mikä parasta – myös pihan sekaisempi osa voidaan ”piilottaa”. Jatkossa kottikärryjen, lapioiden ja rautakangen ei tarvitse toivottaa vieraita tervetulleiksi. Sen sijaan ne saavat olla rauhassa sekaisin kärhöillä verhoillun säleikön takana.

Omien ideoiden peilaaminen muilla on myös helpottavaa. Vaikka juttutuokio ei toisikaan mitään uutta omaan alkuperäiseen ideaan, on mukavaa kuulla jonkun toisen ajattelevan samoin. – Niin minäkin sen tekisin -lausahdus rauhoittaa miljoonien vaihtoehtojen kanssa painiskelevaa pihan laittajaa. Nyt mielessä laukkaavat erilaiset pengerrykset, korotukset, kivetykset ja väritykset. Olohuoneen lattialla odottaa puolimetrinen pino erilaisia puutarhalehtiä ja -kirjoja, joihin merkkailen mieleisiäni ideoita. Sormet syyhyävät jo tekemään, mutta tädit sanovat, että hyvä suunnittelu auttaa välttämään turhia jälkitöitä. Saa nähdä, pääsenkö ikinä alkuun.

Happamia, sanoi kettu orapihlajanmarjoista

Pihani yhtä laitaa reunustaa hieman harva orapihlaja-aita. Nähtävästi harva orapihlaja-aita on tiheä... Aitaa hetkisen tutkailtuani olen päätynyt siihen, että orapihlajan aika taitaa olla ohi.

Asia ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen. Kymmenien metrien pituinen piikkiviidakko ei juuri houkuttele puuharhatöihin. En myöskään haluaisi kaivella orapihlajan piikkejä seuraavaa kolmea kesää varpaideni väleistä. Saa siis nähdä, valloittaako orapihlaja lopulta taistelutahtoni.

Jos kuitenkin lopulta saan orapihlaja-aidan nyhdettyä irti, haluaisin tilalle kuusiaidan – samanlaisen kuin pihan toisella reunalla. Nätin aidan kasvattamiseen saanee varata vuosikymmenen jos toisenkin. Mutta eikö sitä sanoa, että puutarhatöissä näkee heti kättensä jäljen. Sitä odotellessa.

Mitä keittiösi kertoo sinusta?

Olen mielikuvissani remontoinut keittiötämme jo useasti. Ennen nykyisen keittiön purkamista pitäisi päättää, millainen keittiö meitä jatkossa palvelisi parhaiten. Päiväunelmissani päädyn usein vanhasta talosta purettuun keittiöön, joka saisi kodissamme uuden elämän. Toisinaan kuitenkin herään unelmistani ja pysähdyn miettimään, mistä ihmeestä löydän keittiönkaapistot, jotka sopisivat juuri meidän kotiimme. Ja kenet saan innostumaan kaappien purkamisesta, todennäköisestä entisöinnistä ja uudelleen kokoamisesta? Halukkaat voivat ilmoittautua.

Kun olen laskeutunut maantasalle ja todennut ensimmäisen ideani työläyden, myös uudet keittiökaapit ovat alkaneet houkutella. Ehkä uudenkarhea keittiö olisikin juuri se tarvittava moderni lisä muuten vanhoilla kalusteilla sisustettuun kotiin. Kalustefirman mies tekisi valmiit suunnitelmat toiveidemme pohjalta ja valmiit elementit toimitettaisiin kotiportille - tai itse asiassa vieläpä ihan sisälle asti. Kokonaisuudessaan uusi keittiö syntyisi huomattavasti pienemmin ponnistuksin. Mutta olisiko lopputulos yhtä tyydyttävä? En ole vielä aivan varma. Täytynee tehdä jokin viihteellinen testi, joka paljastaa lopullisen totuuden sekä minusta että keittiöstäni.

Tasapainoilu uuden ja vanhan keittiön välillä ei vielä riitä. Pitäisi myös tietää, olemmeko ”keittiössä aikaa viettävä perhe”, jolle sopii seurustelutilan yhteydessä oleva avokeittiö. Vai olemmeko vain ”aikaa viettävä perhe”, joka ei pahemmin surffaile hellan ja jääkaapin välimaastossa.

Keittiötottumuksiamme hetken tietoisesti seuranneena olen todennut, että harvemmin tapaamme kokata yhdessä ystävien kanssa - kuten kaikki muut naistenlehtien mukaan tekevät. Tavallisesti valmistan ruoan jo etukäteen mahdollisimman valmiiksi, jolloin keittiössä ei enää tarvitse parveilla porukalla. Tietyllä tapaa koen kuitenkin huonommuutta tästä ”löydöksestäni”. Ikään kuin ruoan laittaminen yhdessä olisi arvokkaampaa kuin yksin köökissä puuhailu. Vaikea sanoa, mitä keittiöpsykologiaa tästä pitäisi löytää.

Kesän kynnyksellä on lopuksi todettava, että jonkinlaiseen yhteiskokkailuun minäkin taivun. Nimittäin grillailuun. Tästä saisikin hienon aasinsillan kesäkeittiön kiemuroihin. Mutta aasit ja sillat sikseen, palataan kesäkeittiöihin toisella kertaa.

Tv opastaa

Influenssan kaadettua minut sänkyyn, on tullut seurattua tv:tä tavallista enemmän. Yllätyksekseni huomasin, että tv opastaa melkeinpä mihin kellonaikaan tahansa remontin ja pihan laittamisen kanssa pähkäileviä. Jos siis suunnittelet jotakin kotiisi tai pihaasi liittyvää, et ole yksin.

Usein remontointi-, sisustus- ja puutarhaohjelmissa ammattilaisen ideoilla ja kokonaisvaltaisella näkemyksellä saavutetaan jotakin, mitä asukas ei itse olisi tullut keksineeksi. Ja molemmat ovat tyytyväisiä. Toisinaan kotiin ja pihaan liittyvissä ohjelmissa saatetaan kuitenkin naureskella ihmisten ei-toimiville ja vähemmän esteettisille ratkaisuille. Asukkaan on ikään kuin myönnettävä "virheensä", jotta hän voi "vapautua" niistä ja saavuttaa kauniin kodin tai pihan ammattilaisen avustuksella.

Toisaalta eivät myöskään ohjelmissa tehdyt ratkaisut osu aina nappiinsa. Eräässä mieleeni jääneessä sisustusohjelman jaksossa ongelmallisena tilana on perheen olohuone. Jotta olohuoneeseen saataisiin lisää neliöitä, päättää luova puuseppä puhkaista seinään isot reiät, joihin rakennettaviin laatikoihin mahtuu esimerkiksi suuri tv ja muut tekniset laitteet. Näin olohuoneeseen saadaan mukavasti lisää tilaa. Ikävä kyllä seinän toisella ne vievät aivan yhtä paljon tilaa. Loistava idea olohuoneen kannalta, mutta makuuhuone näytti tämän jälkeen melko huvittavalta seinästä työntyvine laatikoineen. Makuuhuonetta ei tosin juurikaan kuvattu, mikä lienee hyvä ratkaisu.

Mikä perenna?

Aurinko lämmittää jo mukavasti selkää ja monet kotipuutarhurit odottavat malttamattomasti näppylähanskojen pukemista. Tämä puutarhuri on kuitenkin vielä niin alkuvaiheessa, että perennat, pelargoniat ja perunat tuntuvat menevän sekaisin.

Kun yksinkertaisemmatkin puutarhaknopit ovat hakusessa, kokonaisen pihan suunnitteleminen tuntuu vaikealta. Pihassamme on kauniita kasveja siellä täällä, mutta yhtenäisyys puuttuu. Minulla on ajatuksia asioista, joita toivon pihaltani, mutta niiden yhdistäminen toimivaksi kokonaisuudeksi on asia erikseen. Missä mahonia viihtyy, miten mummon kukkamaa loisti läpi kesän ja mihin kesäkeittiö kannattaa sijoittaa – näitä kysymyksiä kevätaurinko minussa herättelee.

Onneksi on kuitenkin olemassa osaavia sukulaistätejä, jotka ovat harjoitelleet omien puutarhojensa parissa. Täytynee keittää kaffeet ja istua yhdessä alas – ehkä he kertovat, mikä on perenna.

Mitä oikeastaan kannattaa remontoida?

Olen pähkäillyt jo hetkisen, mitä vanhassa talossa kannattaa remontoida – ja milloin. Tutut ja puolitutut kyselevät innokkaasti, milloin kaivamme salaojat, laitamme patomuovit sekä uusimme ikkunat ja ovet. Olen kuitenkin alkanut epäillä, ovatko kaikki tehdyt remonttityöt aina tarpeen. Itse asiassa luulen, että monet tekemistämme remonttitöistä ovat aivan turhia.

Monet meistä remontoivat, koska uskovat sen olevan välttämätöntä. Remontin välttämättömyyttä vakuuttaa myös rautakaupan myyjä. Myyjä ei silti välttämättä mieti kovin pitkään, tarvitseeko viisikymmentä vuotta kuivana pysynyt talo patomuoveja ympärilleen. Ehkä myyjä haluaa vain myydä patomuovia, koska ”eihän siitä haittaakaan ole”. Mutta minä kysynkin, onko siitä hyötyä.